fbpx

Miksi pakopelit?

Room escape eli pakopelit ovat viihdyttäneet suomalaisia nyt jo useita vuosia. Pelaajat muodostavat 4-6 hengen joukkueen ja heidät lukitaan huoneeseen. Huoneessa he saavat ratkaistavakseen tehtäviä ja haasteita, jotka selvittämällä 60 minuutin kuluessa he pääsevät ulos pelihuoneesta. Heidän tulee tutkia ja havainnoida peliympäristöä sekä löytää vihjeet pelin etenemiseen ja lopulta ulospääsyyn. Joukkueen jäsenten täytyy tehdä yhteistyötä tämän tavoitteen saavuttaakseen. Jos joukkue ei puhalla yhteen hiileen, jäävät he huoneen vangeiksi.

Escape room-pelit Oulussa

Oulussa ensimmäiset escape room -pelit on avattu keväällä 2015. Syksyllä 2015 Oulussa toimi jo kolme pakopelialan yritystä, joilla oli yhteensä kuusi pelihuonetta. Exit Oulu on toiminut Oulussa elokuusta 2015 ja se on Oulun suosituin escape room pelipaikka. Oulun ensimmäisen pelihuoneen rakentanut Real-life Room Escape Oulu päätyi yrityskauppojen myötä osaksi Exit Oulua.

Kenelle pelit sopivat?

Aluksi pelit oli tehty hieman aikuisempaan makuun, mutta myöhemmin tulivat mukaan myös lapsille sopivat escape room -seikkailut. Erityisesti Temppelin kirous ja Velhon perintö – pakopelit ovat olleet suosittuja myös nuorempien pelaajien keskuudessa, kun taas Faaraon Salaisuus ja The SAW haastavat pelaajia vähän kimurantimmilla pulmilla.

Room escape tiimipäivän aktiviteettina

Tiivistettynä pakopeli on 60 minuuttia kestävä, haastava, jännittävä ja hauska projektityö, joka sisältää nopeatempoista ideointia, ongelmanratkaisua ja tiimityöskentelyä. Joukkueille on luvassa taattua tekemisen meininkiä koko 60 minuutin ajaksi. Tästä syystä yrityksen Oulussa järjestettävän tykypäivän tai virkistyspäivän aktiviteettina pakopeli on erinomainen valinta. Kaikki voivat osallistua ongelmien ratkaisuun, sillä niissä ei ole fyysisiä tai osaamiseen liittyviä rajoituksia. Oulussa Exit Oulun Escape room pelejä voi pelata yhtä aikaa jopa 80 hengen ryhmät. Exit Oululla on myös kokoustilat Oulun keskustassa, joten voit järjestää koko päivän samassa paikassa.

Mitä etuja pakopelistä on Team building -aktiviteettina.

  • Työntekijöiden välinen kommunikointi kehittyy
  • Työkavereiden ominaisuuksien tunteminen mahdollistaa paremman työtehtävien jakamisen ja tekemisen oikeassa työssä
  • Luottamus työntekijöiden välillä paranee, kun he ovat olleet tiukassa paikassa yhdessä ja selvinneet siitä
  • Pelien ansiosta tiimipäivät ovat tehokkaita ja hyödyllisiä, mutta silti samalla hauskaa ajanvietettä.

Ota meihin yhteyttä: info@exitoulu.fi tai 050 4655181
Saman päivän (alle 24h) varaukset numerosta 050 4655181